Final Fantasy Wiki
Advertisement

Terra Branford (Japanin versiossa nimellä Tina) on pelattava hahmo Final Fantasy VI:ssa. Terra on puoliksi ihminen, puoliksi Esper, yksi harvoista henkilöistä jotka ovat kykeneviä taikomaan luonnostaan ja ainoa tunnettu olemassa oleva ihmisen ja Esperin risteytys. Hänen uniikit kykynsä tekevät hänestä olennaisen hahmon vastarintaliikkeen riveissä.

VI-Terra

Yoshitaka Amanon näkemys.

Pelin tekijät ovat haastatteluissa painottaneet, että Final Fantasy VI ei sisällä virallista päähahmoa, vaan kaikki hahmot ovat yhtä tärkeitä ja jokaisella hahmolla on oma, tärkeä kehityskaarensa ja osansa juonessa. Tästä huolimatta, Terra on hyvinkin paljon esillä peliä koskevissa kuvissa, hänen hahmonsa on pelin logossa, pelin pääteemakappale on nimetty hänen mukaansa ja hänet valittiin Final Fantasy VI:n edustajaksi hyvien puolelle Dissidiassa. Tämän kaiken lisäksi, suurin osa pelin faneista pitää häntä pelin päähahmona.

Persoonallisuus ja ulkonäkö[]

Terra on nuori, pelin alkaessa kahdeksantoistavuotias, naisenalku. Itse pelissä, Terralla on mintun vihreät hiukset, punainen toppi ja hame, punaiset saappaat ja violetit olkasuojat. Kuvissa Terralla on vaaleat hiukset, hihaton punainen kukkakuvioinen mekko, valkoiset kukalliset sukkahousut, käsissään pitkät punaiset hanskat, punaiset saappaat ja violetti-vaaleanpunainen viitta jossa on samanlaista kuviointia kuin hänen sukkahousuissaan. Hänen hiuksensa ovat väristä huolimatta aina ponihännällä. Terran ollessa ”Esper”-muodossaan, hänen hiuksensa ovat avoinna ja huomattavasti pidemmät ja hänen vartalonsa on hiukset mukaan lukien kirkkaan vaaleanpunainen.

VI-Terra2

Persoonallisuudeltaan Terra on varsin hämmentynyt nuori nainen. Hän usein kyseenalaistaa tunteitaan tai niiden poissaoloa. Pelin alussa hän hämmentyy ja on peloissaan usein. Pelin edetessä, Terran oppiessa tuntemaan itseään paremmin, hänen luonteensa muuttuu paljon päättäväisemmäksi ja itsevarmemmaksi. Saadessaan tietoonsa hänen todellisen menneisyytensä, hän tuntee turvattomuuden tunnetta ja alkaa epäillä, kykeneekö hän koskaan kokemaan todellista rakkautta. Loppujen lopuksi, Terra on rohkea ja valmis taistelemaan hyvien asioiden puolesta, varsinkin loppupuolella peliä, kun hän liittyy takaisin vastarintaliikkeeseen taistellakseen ja tehdäkseen maailmasta paremman paikan muiden ihmisten elettäväksi.

Hahmon kehittäminen[]

Hahmon, josta myöhemmin tuli Terra Branford, piti alun perin olla miespuolinen puoli-ihminen kahdenkymmenen ikävuoden hujakoilla. Hahmon piti myös täysin kadota muiden Espereiden mukana Kefkan voittamisen jälkeen, mutta pelin kehitystiimi piti tätä liian radikaalina ratkaisuna. Niinpä Terran hahmo sai jäädä elämään, vaikka häneltä riistettiinkin hänen maaginen puolensa hänen olemuksestaan.

Taistelukyvyt[]

EsperTerra

Terra Esper-muodossaan.

Terra on kyvyiltään varsin pätevä jokaisella osa-alueella ja hän pystyy käyttämään varusteita laidasta laitaan, mukaan lukien kaikki miekat, kilvet, raskaat panssarit ja vain naisille tarkoitetut varusteet. Terran kokonaisvaltaisuus tekee hänestä yhden parhaimmista hahmoista taistelussa hänen ollessa yhtä vahvoilla niin fyysisessä kuin maagisessakin taistelussa. Hänen spesiaalitaitonsa on ”Trance” (tunnetaan myös nimellä ”Morph”) joka antaa hänelle kyvyn muuntautua Esperiksi, tuplaten hänen kykynsä joksikin aikaa. Terra on myös toinen pelin hahmoista, joka on kykenevä oppimaan taikoja luonnostaan. Lisäksi, hän on ainoa joka saa seuraavat kyvyt haltuunsa käyttäessään ”Magitek”-konetta: X-Fer, Confuser, Bio Blast ja Magitek Missile. Terran alkuvarustuksena on Mythril Knife, Buckler, Leather Hat ja Leather Armor.

Taiat[]

Taika Level
Cure 1
Fire 3
Poisona 6
Drain 12
Taika Level
Raise 18
Fira 22
Teleport 26
Cura 33
Taika Level
Dispel 37
Firaga 43
Arise 49
Holy 57
Taika Level
Break 68
Graviga 75
Meltdown 86
Ultima 99

Aseet[]

Tikarit (Daggers) Miekat (Swords) Nuijat (Maces)
  • Dagger
  • Mythril Knife
  • Man-Eater
  • Gladius
  • Mythril Blade
  • Great Sword
  • Rune Blade
  • Bastard Sword
  • Flametongue
  • Icebrand
  • Thunder Blade
  • Stoneblade
  • Blood Sword
  • Soul Saber
  • Enhancer
  • Crystal Sword
  • Falchion
  • Organyx
  • Zantetsuken
  • Excalibur
  • Ragnarok
  • Lightbringer
  • Ultima Weapon
  • Excalipoor
  • Apocalypse
  • Flail
  • Morning Star

Suojukset[]

Kilvet (Shields) Kypärät (Helmets) Vartalosuojukset (Body Armor)
  • Buckler
  • Heavy Shield
  • Mythril Shield
  • Golden Shield
  • Diamond Shield
  • Crystal Shield
  • Flame Shield
  • Ice Shield
  • Thunder Shield
  • Aegis Shield
  • Force Shield
  • Genji Shield
  • Cursed Shield
  • Paladin Shield
  • Leather Cap
  • Plumed Hat
  • Magus Hat
  • Bandana
  • Priest's Miter
  • Green Beret
  • Hairband
  • Iron Helm
  • Mythril Helmet
  • Tiara
  • Golden Helm
  • Mystery Veil
  • Diamond Helmet
  • Crystal Helmet
  • Circlet
  • Oath Veil
  • Red Cap
  • Thornlet
  • Genji Helmet
  • White Dress
  • Cotton Robe
  • Leather Armor
  • Silk Robe
  • Iron Armor
  • Mythril Vest
  • Mythril Mail
  • Gaia Gear
  • Golden Armor
  • Diamond Vest
  • Diamond Armor
  • Mirage Vest
  • Crystal Mail
  • Force Armor
  • Genji Armor
  • Minerva Bustier
Advertisement