
Yoshitaka Amanon näkemys Stragosta.
Strago Magus on yksi Final Fantasy VI:n pelattavista hahmoista. Hän on kotoisin Thamasan pikkukylästä jossa hän asuu (todennäköisesti adoptoidun) lapsenlapsensa, Relm Arrownyn kanssa. Hän on maagikko, joka polveutuu maagikansasta, joka eli War of the Magin aikoihin. Japanin versiossa hänen nimensä on Stragos.
Persoonallisuus ja ulkonäkö[]
Strago on kooltaan pieni, vanha mies. Hän pukeutuu rentoihin, väljiin vaatteisiin ja kirkkaan punaiseen viittaan. Hänen valkoiset hiuksensa ovat tyylitelty irokeesiksi, kulmakarvat ovat tuuheat, ja kasvoja koristaa valkeat viikset ja parta.

Persoonaltaan Strago on ylisuojeleva, varsinkin Relm´n suhteen, eikä anna tämän aluksi edes liittyä ryhmään. Vaikka hän onkin vanha, Strago on silti erittäin energinen ja reipashenkinen mies. Hän on myös hutiloiva ja tekee jatkuvasti pieniä virheitä, joista Relm häntä ystävällisesti huomauttaa. Lisäksi Strago on rohkea, eikä epäröi asettautua vihollista vastaan sellaisen hetken astuessa eteen.
Hahmon kehittäminen[]
Pelin kehittämisen alussa, Stragolla oli yli kuusikymmentävuotias vaimo, Lara. Heillä olisi ollut kiistoja pienimmistäkin asioista ja kiistelyn lomassa he olisivat heittäneet toistensa kasvoille kuolontoiveita. Lara kuitenkin päätettiin jättää pois pelistä. Pelin alkuperäisessä strategiaoppaassa kerrotaan, että Strago ja Relm taistelisivat täytetyillä pehmoleluilla. Tätäkään ideaa ei kuitenkaan päästetty toteutuksen tasolle.
Taistelukyvyt[]
Koska Strago on maagi, hänen fyysiset kykynsä ovat verrattain heikot maagisiin kykyihin nähden. Aseet, joita hän on kykeneväinen käyttämään, ovat tikarit, sauvat, nuijat, yleisesti käytettävät kilvet ja viitat. Strago, Relm´n ohella, kykenee käyttämään asuja, joiden ulkoasu perustuu eläimiin. Hänen erikoiskykynsä on ”Lore” jonka avulla hän pystyy käyttämään vihollisilta opittuja taikoja. Kun Strago näkee vihollisen käyttävän mahdollisesti opittavaa taikaa, se on hänen käytössään taistelun jälkeen, ellei häntä ole sokeutettu, muutettu kiveksi tai tapettu sillä hetkellä, kun taikaa on käytetty. Stragon on mahdollista oppia uusia ”Lore”-tekniikoita Gaun käyttäessä niitä ollessaan ”Rage”-tilassa.
Aseet[]
Tikarit (Daggers) | Sauvat (Rods) | Nuijat (Maces) | ||
---|---|---|---|---|
|
|
|
Suojukset[]
Kilvet (Shields) | Kypärät (Helmets) | Vartalosuojukset (Body Armor) | ||||
---|---|---|---|---|---|---|
|
|
|