Kimahri Ronso on Final Fantasy X:stä Ronso-heimoon kuuluva Ronso. Hän on pelattava hahmo X:ssä.

Kimahri Ronso
Tausta[]
Kuten muut Ronsot, Kimahri eleli Mt. Gagazetilla. Kimahri on nuori Ronso, jota muut Ronsot syrjivät. Kimahri menetti sarvensa tappelussa Biran Ronsoa vastaan. Kimahri on suojellut Yunaa siitä lähtien, kun tapasi haavoittuneen Auronin Mt. Gagazetilla. Kimahrin onnistuessa saattamaan Yunan takaisin kotiinsa Besaidiin, Kimahri oli lähtemässä, kun Yuna pyysi häntä jäämään.
Final Fantasy X[]
Tidus tapaa Kimahrin ensimmäisen kerran tämän hyökätessä Tiduksen kimppuun Besaidissa. Hän joutuu taistelemaan Kimahria vastaan, mutta Wakka pian pysäyttää Kimahrin. Paljon myöhemmin Yunan saattueen tullessa Mt. Gagazetiin, Biran ja Yenke Ronso hyökkäävät Kimahrin kimppuun. Kun Kimahri voittaa heidät, Biran myöntää tappionsa, eikä Kimahri enää häpeä menneisyyttään. Kimahri vannoo estävänsä kaikki aikeet Yunan vahingoittamiseksi, mikä aiheuttaakin sen, että Seymour Guado teurastaa lähes kaikki Ronsot.
Final Fantasy X-2[]
Eternal Calmin aikaan Kimahrista on tullut Ronso-heimon uusi johtaja ja aikoo tehdä sovinnon Guadojen kanssa, joiden edustaja Seymour oli tappanut monta Ronsoa. Mutta eräs Garik Ronso ei haluaisi rauhaa ja alkaakin horjuuttaa Kimahrin itsetuntoa. Eikä sekään auta, että kaksi Ronso-lasta Lian ja Ayde katoavat, mutta Yunan löytäessä heidät, he kertovat etsivänsä Kimahrille uutta sarvea. He palaavat myöhemmin ilman sarvea, mutta Kimahri on vain iloinen, että he ovat kunnossa. Kimahri joutuu lopulta käsikähmään Garikin kanssa, jonka aikana Kimahri opettaa Garikille, ettei väkivalta ratkaise mitään. Kimahrille pystytetään patsas ja Garik hyväksyy hänet johtajana.
Taidot[]
Kimahri on eräänlainen Blue Mage, sillä hän pystyy oppimaan vihollisten taitoja Lancet-kyvyllä. Lisäksi hän on ilmeisesti Dragoon, sillä hän käyttää keihäitä ja hänen ensimmäinen vihollistaitonsa on Jump, mitä usein Dragoonit käyttävät. Kimahri voi käyttää vihollistaitoja Overdrivensa Ronso Ragen yhteydessä.