Final Fantasy Wiki
Celes II

Kenraali Celes Chere, joskus nimellä Celes Chère, on pelattava hahmo Final Fantasy VI:ssa. Hän on geneettisesti käsitelty ”Magitek”-ritari, joka pelin alussa on Empiren palveluksessa. Hän kuitenkin kääntää selkänsä astuessaan vastarintaliikkeen riveihin taistellakseen Keisari Gestahlia ja Kefkaa vastaan. Celes on Locken ihastuksen kohde ja Terran aisapari, heidän hahmokehityksen ja taitojen kulkiessa pitkälti samoja polkuja.

Persoonallisuus ja ulkonäkö[]

Pelin alkaessa Celes on kahdeksantoista vuotta täyttänyt nuori nainen. Celes´n hiukset ovat pitkät ja vaaleat hänen silmiensä ollessa siniset ja miekka on valitsemansa ase. Alkuperäisissä kuvissa, hän pukeutuu keltaiseen ja purppuraan suojuksiin ja korkeavartisiin saappaisiin. Pelissä hänellä on kuitenkin yllään pitkä valkoinen viitta, vihertävät suojukset ja valkoiset saappaat. Esittäessään Mariaa, Celes on pukeutunut yksityiskohtaiseen, taidokkaasti tehtyyn valkoiseen ja beigeen iltapukuun.

Kun Locke tapaa Celes´n ensimmäistä kertaa tätä pelastaessaan, Celes on kylmäkiskoinen ja itsenäinen nainen, joka ei tahdo hyväksyä Locken tarjoamaa apua, vaan vaatii, että saisi jäädä vangituksi ja teloitetuksi. Celes´n side muuhun ryhmään muodostuu todella hitaasti ja hyvin harva Locken ja Terran lisäksi suhtautuu häneen lämpimästi, kun tämä ensimmäistä kertaa esittäytyy pelaajan muulle ryhmälle Narshessa. Kun ryhmä tutkii tehdasta, jossa rakennetaan ”Magitek”-tuotteita, tapahtumat johtavat siihen, että Locke muiden ryhmän jäsenten muassa alkaa epäillä Celes´n luotettavuutta. Tässä vaiheessa pelissä Celes´n ja Locken välillä on alkanut itää ystävyyttä suurempia tunteita, jonka takia Celes tuntee sydämensä särkyvän Locken ollessa epäuskoinen tätä kohtaan. Tämän takia Celes ei suostu keskustelemaan Locken kanssa, kun nämä seuraavan kerran tapaavat toisensa. Vaikka näyttääkin siltä, että Celes olisi palannut Empiren palvelukseen, hän kuitenkin pettää nämä uudestaan käymällä Gestahlia ja Kefkaa vastaan Lentävällä Mantereella (Floating Continent).

Celes

Maailmanlopun jälkeen, Celes on ensimmäinen hahmo jota pelaajan on ohjattava. Elettyään saarella Cid´n kanssa, Celes yrittää itsemurhaa jos pelaaja epäonnistuu Cid´n hengen pelastamisessa. Hänessä herää kuitenkin uusi toivon kipinä ja hän uskoo hänen ystäviensä olevan hengissä. Celes ottaa Cid´n lautan ja lähtee sen kanssa etsimään ystäviään maailman kolkista.

Hahmon kehittäminen[]

Celes´n tarkoitus oli alun perin olla enemmän vakoojan kaltainen hahmo, joka olisi koko ajan työskennellyt vihollisleirin puolella mutta jossain kohtaa pelin edetessä tajunnut, kuinka hienon asian puolesta vastarintaliike taistelee, kuinka hyvä Locke on häntä kohtaan ja täten kääntynyt hyvien ”tyyppien” puolelle. Celes olisi myös ollut henkisesti hyvin epätasapainoinen persoona Kefkan tapaan.

Taistelukyvyt[]

Celes on kyvyiltään hyvinkin paljon samanlainen kuin Terra kaikkien kykyjen ollessa enemmän tai vähemmän hyvät. Celes on myös toinen pelin hahmoista, joka pystyy oppimaan taikoja luonnollisesti. Hänen oppimansa taiat painottuvat enemmän puolustukseen. Hän oppii myös jäätyypin taikoja, kontrastina Terran tulityypin taikoihin. Celes pystyy käyttämään miekkoja, nuijia, tikareita, raskaita suojuksia, hattuja, viittoja ja kilpiä. Edellä mainittujen varusteiden lisäksi hän pystyy käyttämään naisille tarkoitettuja varusteita. Celes´n erikoiskyky on ”Runic”, jonka tarkoitus on nollata sen taian vaikutus, mitä taistelussa käytetään seuraavaksi ja parantaa Celes´n MP-varantoja sen verran, kuin mitä käytettyyn taikaan on kulutettu. Kun Celes liittyy pelaajan ryhmään, hänen ainoa varusteensa on Hair Band.

Taiat[]

Taika Level
Blizzard 1
Cure 4
Poisona 8
Imp 13
Magic Level
Libra 18
Protect 22
Blizzara 26
Haste 32
Magic Level
Confuse 32
Berserk 32
Blizzaga 42
Vanish 48
Magic Level
Hastega 52
Holy 72
Flare 81
Meteor 98

Aseet[]

Tikarit (Daggers) Miekat (Swords) Nuijat (Maces)
  • Knife
  • Mythril Knife
  • Man Eater
  • Gladius
  • Mythril Blade
  • Greatsword
  • Rune Blade
  • Bastardsword
  • Flametounge
  • Icebrand
  • Thunderblade
  • Stoneblade
  • Blood Sword
  • Ultima Weapon
  • Enhancer
  • Soul Sabre
  • Zantetsuken
  • Crystal Sword
  • Falchion
  • Zantetsuken
  • Excalibur
  • Ragnarok
  • Lightbringer
  • Excalipoor
  • Save the Queen
  • Chain Flail
  • Morning Star

Suojukset[]

Kilvet (Shields) Kypärät (Helmets) Vartalosuojukset (Body Armor)
  • Buckler
  • Heavy Shield
  • Mythril Shield
  • Golden Shield
  • Diamond Shield
  • Crystal Shield
  • Flame Shield
  • Ice Shield
  • Thunder Shield
  • Aegis Shield
  • Force Shield
  • Genji Shield
  • Cursed Shield
  • Paladin Shield
  • Leather Cap
  • Hair Band
  • Plumed Hat
  • Bandana
  • Magus Hat
  • Iron Helmet
  • Green Beret
  • Priest's Miter
  • Mythril Helmet
  • Tiara
  • Golden Helmet
  • Mystery Veil
  • Diamond Helmet
  • Crystal Helmet
  • Circlet
  • Oath Veil
  • Red Cap
  • Thornlet
  • Genji Helmet
  • Leather Armor
  • Silk Robe
  • Iron Armor
  • Mythril Vest
  • White Dress
  • Mythril Mail
  • Gaia Gear
  • Golden Armor
  • Diamond Vest
  • Diamond Armor
  • Mirage Vest
  • Crystal Mail
  • Force Armor
  • Genji Armor
  • Minerva